Äiti&tytär –päivä Sokos HyväOlo –keskuksessa

Käyttäjän Satu Ylitalo kuva
  • Äiti&tytär –päivä Sokos HyväOlo –keskuksessa

Tyttäreni täytti kymmenen heti tammikuun alussa ja juhlistimme päivää käymällä kampaajalla Sokoksen viidennen kerroksen HyväOlo – keskuksessa. Olin varannut meille ajan niin, että Kertun aika oli Junille ja minun Astalle samanaikaisesti. Asta on toiminut luottokampaajanani jo tovin aikaa ja luotan hiusasiani täysin hänen käsiinsä. Tällä kertaa oli haussa kuivat latvat pois ja ”tummempi viileä” sävy, ennen kesän vaaleaa. Kerttu on käynyt kampaajalla ainoastaan kerran aikaisemmin, koska minä olen leikannut hänen hiuksensa aina. Samoin leikkaan mieheni hiukset ja trimmaan koirankin. Koulutustahan minulla tähän ei ole, joten fiilispohjalla on aina menty ☺. Mutta kelvannut on toistaiseksi. Tosin Kerttu sanoi Junin käsittelyn jälkeen, että hän taitaa jatkossa käydä vähän useammin Junilla ☺. Eikä ihme, sillä pesun ja leikkauksen lisäksi Juni loihti Kertulle ihanat synttärikiharat.

Tässä kuvat ennen ja jälkeen:

eka.png

toka.png

HyväOlo –keskuksessa on kampaamopalvelujen lisäksi saatavilla kattavat kosmetologipalvelut, kynsistudio, fysioterapia sekä ihotautien erikoislääkärin palvelut. Ajanvaraukset onnistuu 24/7.

Samalla reissulla kävimme täydentämässä Sokoksen alesta kampaamotuotteet kutreillemme. Ehdoton takunselvittäjä Kertun pitkille ja paksuille hiuksille on Schwarzkopf Professionalin BC Moisture Kick –kosteuttava hoitosuihke. Tehoaa takkuihin takuu varmasti Tangle Teezerin kanssa. Itselleni ostin Matrixin Wonder Boostin kohottamaan tyveä. Suihkutan Boostin hiusten tyveen suihkun jälkeen ja pöyhin aina muistaessa kun hiukset kuivavat vapaasti. Vielä paremman lopputuloksen saa, kun viitsii pikkaisen pöyhäistä hiuksia hiustenkuivaajalla heti Boostin laittamisen jälkeen. Hiuskiinteeksi ostin itselleni Schwarzkopf Professional OSIS+ freezen eli nro kakkosen. Iso pullo riittää taas pitkäksi aikaa :)

kolmas.png

Hiustenhoitoon minulta löytyi jo kaapista erittäin hoitavat ja iiiiihanan tuoksuinen Bonacuren Oil Miracle shampoo, suihkutettava öljymäinenhoitoaine sekä hoitoöljy. Ja koska käytämme Kertun kanssa hiusöljyjä päivittäin (eli niitä kuluu paljon), on minulla käytössä myös Wellan Luxeoil, jota sipaisen varsinkin näin pakkasella sähköistyviin hiuksiin myös kuivana. BC –tuoteperhe on tammikuun S-etuna, joten nyt siihen on hieman edullisempi tutustua, mikäli ei ole jo entuudestaan tuttu.

neljas.png

Lisäksi käytän muutamia sisäisiä hiustenkasvuun vaikuttavia tuotteita, mutta niihin voisin palata postauksessa, jossa ajattelin käsitellä muitakin käyttämiäni ravintolisiä. Totuushan on se, että vaikka kuinka hoidat itseäsi ulkoa käsin, eniten ihon, hiusten, kynsien ja koko elimistön kuntoon vaikuttaa se, mitä laitat suuhusi. Joten isot ja tärkeät valinnat tehdään siellä S-marketin ja Prisman ruokaosastolla :).

Ihanaa viikonjatkoa toivotellen

Satu

Satu Ylitalo
Kirjoittaja on Sokos Jyväskylän kauneuden myyntipäällikkö.