Luonnosta materiaalia kukkasidontaan

Käyttäjän Niina Malmberg kuva

Luonnosta materiaalia kukkasidontaan

Suomen luonnosta ja puutarhoista löytyy valtavasti ihanaa materiaalia, jota voi käyttää kukkasidonnassa. Luonnonmateriaaleja kerättäessä täytyy olla maanomistajan lupa.

Luonnonmateriaalit kannattaa kerätä pilvisellä säällä tai illalla/aikaisin aamulla, jolloin ne säilyvät pidempään. Niille on hyvä myös tehdä kylmäkäsittely eli esimerkiksi säilyttää niitä yön yli kylmiössä.

Mustikanvarvut sopivat hyvin leikkokimppuihin niin lehdellisinä kuin ilmankin. Niistä saa myös tehtyä ihania kransseja. Myös kanerva on hyvä kranssimateriaali. Irtonaisia pudonneita risuja ja oksia saa kerätä ilman maanomistajan lupaa ja nekin sopivat hyvin kukkasidonnan materiaaleiksi.

Surusidonnassa luonnonmateriaalit ovat hyvä lisä, jolla voi tuoda vaikkapa vainajan persoonaa esiin. Esimerkiksi hautavihkoa sidottaessa voidaan kukkien ohella käyttää luonnosta havuja, koivunoksia, mustikanvarpua, liekoa, käpyjä jne. Tällä tavoin saadaan vaikkapa metsämiehelle sopiva hautavihko. Kun taas puutarhaa rakastaneelle vainajalle voidaan kukkien lisäksi kimppuun sitoa vaikkapa kuunliljan tai vuorenkilven -lehtiä. Voit tuoda meille luonnonmateriaaleja ja me sidomme ne tilaustyöhösi mukaan. 

 

Avainsanat: 
Niina Malmberg
Niina Malmberg työskentelee floristina Mestarin Kukassa vuodesta 2011 lähtien. Harrastuksena hänellä on parvekkeen sisustaminen kukkasin ja siamilaiskissojen hoitaminen. Eniten hän työssään pitää siitä, että saa toteuttaa suuriakin tilaustöitä.