Mullanvaihdon aika on nyt!

Helmikuun kääntyessä loppua kohden käynnistyy myös uusi kasvukausi kodin kasveille. Valon lisääntyessä kasvit heräävät uuteen kasvuun talven pimeän jäljiltä. Uutta kasvua vauhdittamaan kannattaakin antaa kukille tuoretta multaa. Samalla on hyvä poistaa huonoja lehtiä ja kuolleita kasvinosia.

Kaikkia viherkasveja ei tarvitse joka vuosi uudelleenistuttaa. Erityisesti isohkot ja hidaskasvuiset viherkasvit, kuten kookkaat palmut, traakkipuut, palmuvehkat ja peikonlehti saattavat olla työläitä käsitellä, eivätkä ne muutenkaan vaadi joka vuosi mullanvaihtoa. Tällöin riittää, että korvaa vain pintamullan tuoreella mullalla: vanhaa multakerrosta poistetaan jonkin verran ja tilalle laitetaan tuoretta multaa.

Nopeakasvuiset viherkasvit, kuten kultaköynnös ja juoru sen sijaan vaativat uudelleenistutuksen joka kevät. Projekti kannattaa aloittaa jo edellisenä iltana kastelemalla kukat. Näin ne selviävät paremmin siirrosta ja itse siirtäminen on helpompaa mullan ollessa hieman kosteaa. Uudelleenistutuksen yhteydessä on myös syytä pohtia, tarvitseeko kasvi kenties suurempaa astiaa. Nyrkkisääntönä on, että jos ruukku on täynnä juuria kasvia hieman nostettaessa ruukustaan, tarvitsee kasvi isomman astian. Pyri pitämään kasvin juuripaakku kokonaisena, kun siirrät kasvin ruukusta toiseen. Vähän juuripaakusta voi rapsutella vanhaa multakerrosta irti, mutta vain vähän.  

Aluslautasellinen ruukku pohjareiällä ei tarvitse pohjalleen soraa, kiviä tms., mutta jos istutat kasvia umpinaiseen suojaruukkuun, tarvitsee sinun tehdä kasville salaojitus. Sillä varmistetaan, että vesi ei jää seisomaan ja hukuttamaan juuristoa kastelun yhteydessä. Salaojitukseksi sopii kerros ruukkusoraa, puhtaita pieniä kiviä tai vaikka ruukunpalasia.

Kasvukaudella viherkasveja voi myös lannoitella viherkasviravinteella. Kaupoista löytyy monia ravinnevaihtoehtoja nestemäisistä liuoksista ravinnepuikkoihin. Tarkista lannoitusväli ja kerralla annettava lannoitemäärä tuotteen kyljestä. Heti mullanvaihdon jälkeen ei lannoitetta tarvitse antaa pariin ensimmäiseen kuukauteen, koska uudessa mullassa on ravinnetta valmiiksi.

img_20190220_172534.jpg

Anonyymi (ei varmistettu)
Avainsanat: