Apua henkilökunnalta helposti

Käyttäjän Mikko Junttila kuva

testiryhmä testaa: myyjäkutsu

Uuden Seppälän Prisman ympärillä on ollut paljon keskustelua siitä, että koska Prismasta tulee hyvin laaja, myyjän ja tuotteen löytyminen voi olla haastavaa. On totta, että pinta-alaa tulee lisää, mutta todellisuudessa Prisman myyntiala kasvaa vain 10%. Lisäys myyntialaan ei suoraan tarkoita pidempiä käytäviä vaan laajempia käytäviä ja massa-alueita. Tietenkin käytäviä tulee hieman lisää, mutta pidämme Prisman ihan inhimillisen kokoisena. Me emme ole tekemässä suurinta vaan parasta.

Isosta myymälästä on rehellisesti sanoen kuitenkin usein haastavaa löytää myyjää.  Meiltä on toivottu paljon ratkaisua kutsua myyjä helposti paikalle. Olemme ottaneet tämän haasteen vastaan ja tulemme sijoittamaan näkyville paikoille pääkäytävälle kutsupuhelimet, joilla saa helposti yhteyden henkilökuntaan.

Olemme päättäneet toteuttaa myyjäkutsun myös sovituskoppeihin. Tämä mahdollistaa sen, että pukukopista ei tarvitse lähteä sovittamisen välissä hakemaan sopivampaa kokoa, vaan voi pyytää myyjältä apua.

Kaikessa Uuden Prisma Seppälän suunnittelussa ja valituissa ratkaisuissa on keskiössä asioinnin helppous. Myyjäkutsu on vain yksi ratkaisu, mutta toivomme sen helpottavan usean asiakkaan kauppareissua.

Helpomman ostosreissun puolesta,

Mikko
#testiryhmä
Prismajohtaja
Prisma Seppälä

Käyttäjän Mikko Junttila kuva
Mikko Junttila
Mikko on Prisma Seppälän prismajohtaja.