Päivä, jota muistellaan vielä vuosien päästä

Käyttäjän Kristiina Tammitie kuva

Jyväskylän Seppälän uusi Prisma avattiin torstaina 28.4. aamukymmeneltä. Ensimmäiset asiakkaat, Muru, Eeva ja Markus Kouvalainen, pääsivät kuitenkin ostoksille jo tuntia aikaisemmin.

_dsc1521.jpg

Kouvalaisen perhe voitti viime syksynä 1 000 euron ostoskierroksen arvonnassa, joka järjestettiin kaikkien uuteen Prismaan liittyviä ideoita ja toiveita esittäneiden asiakkaiden kesken. He päättivät jakaa hyvää onneaan ja lahjoittivat puolet voitostaan Keski-Suomen ensi- ja turvakodin lapsille.

– Nyt etsitään Murulle joku kiva soitin ja käydään ruokaostoksilla. Loput voittosummasta menee todennäköisesti kodin remonttiin, pariskunta kertoi.

_dsc1526.jpg              

Ensi- ja turvakodin 500 euron lahjakortin kävi paikan päältä noutamassa sosiaalityöntekijä Tuija Sojakka.

– Meillä on pulaa ainakin polkupyöristä, hän kertoi Kouvalaisille.

_dsc1450.jpg

Ennen ovien avaamista prismalaiset kukitettiin. Toimitusjohtaja Antti Määttä antoi henkilökunnalle suuren kiitoksen valtavasti työstä, joka on tehty, kun samanaikaisesti on palveltu asiakkaita vanhassa Prismassa ja laitettu uutta myymälää avauskuntoon.

– Edessä on kiireinen päivä, mutta muistakaa myös nauttia siitä. Tämä on päivä, jota muistellaan vielä vuosien ja vuosikymmentenkin päästä, hän korosti.

_dsc1627.jpg

Uuden Prisman avajaisiin näytti suunnistaneen koko Jyväskylä ja puoli maakuntaa, sen verran tiiviiksi tunnelma kohosi pääkäytävällä hetkeä ennen virallisia avajaisseremonioita.

_dsc1646.jpg

Päivittäistavaraosaston myyntipäällikkö Sami Riikola, Prisma-johtaja Mikko Junttila sekä Prisman viralliset teräaseet – näillä samoilla saksilla leikattiin avajaisnauha myös ensimmäisen Prisman avajaisissa 22.11.1972. Nyt saksiin on kaiverrettu molemmat Seppälän Prisman avauspäivämäärät.

_dsc1683.jpg

Prisman avasivat Keskimaan hallintoneuvoston puheenjohtaja Sami Kettunen, SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä, Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto, Keskimaan toimitusjohtaja Antti Määttä sekä Prisma-johtaja Mikko Junttila.

– Uusi Prisma mahdollistaa Seppälän alueen toiminnallisen ja liikenteellisen kehittämisen, ja on myös kaupunkikuvan kannalta erittäin merkittävä, Timo Koivisto korosti.

– Seppälän ensimmäinen Prisma oli edelläkävijä ja uusi Prisma jatkaa perinnettä, totesi puolestaan Taavi Heikkilä.

_dsc1711.jpg

Ja juoksujalkaa ostoksille!

_dsc1727.jpg

Sisään virtasi aamupäivän tunteina jatkuvasti uutta väkeä.

_dsc1776.jpg

– Onhan tämä iso, mutta ei liian iso. Todella hieno kauppa, eikä varmaan puutu mitään. Iso plussa parkkipaikalle, jossa on tosi hyvin tilaa, jyväskyläläiset Mirka Kokkonen ja Katja Keurulainen kiittelivät.

_dsc1759.jpg

Vaajakoskelainen Kari Pitkäahjo kertoi tekevänsä ruokaostokset yleensä Vaajalan S-marketissa, mutta nyt uteliaisuus toi Prisman avajaisiin.
– Näyttää leveille käytäville hyvin mahtuvan enemmänkin väkeä kerralla.

_dsc1799.jpg

Riitta Tallavaara ja Mikko Hakala tulivat avajaisiin Inari-tytön kanssa.

– Tämä on meidän lähikauppa, johon tultiin nytkin kävellen. Näyttää tilavalta ja tyylikkäältä. Hyviä parannuksia entiseen verrattuna ovat ainakin itsepalvelukassat ja kahvimylly. Meitä ilahduttaa suuresti myös Kauppakassi, jossa voi tehdä ostoksia netissä. Tulemme sitä varmasti käyttämään. 

_dsc1810.jpg

Prisman avajaiset houkuttivat Jyväskylään Kirsi ja Timo Hintikan Sumiaisista. Pikimmiten ostoskärryyn löytyi ainakin tarjoushintainen polkupyörä 2-vuotiaalle jälkikasvulle.

– On tilaa liikkua, eikä tavaraa ole tungettu joka paikkaan. Kestää jonkun aikaa oppia tietämään, mistä mitäkin löytää, he arvelivat.

_dsc1819.jpg

Vappupallot olivat yksi päivän hittituote. Eija Vatanen kävi hakemassa varastosta täydennystä myymälän puolelle.

_dsc1565.jpg

Lähituotteet on uudessa Prismassa nostettu korostetusti esiin. Esimerkiksi pienten lähileipomoiden tuotteet ovat saaneet leipäosastolta paraatipaikan.

_dsc1509.jpg

Niina Pankkonen, minkälainen on uuden Prisman elintarvikeosaston sydän, palvelutori?

– Monipuolinen, runsas, maukas, erittäin pitkä, palveleva ja yllätyksellinen. Meiltä löytyy tiskistä erikoisempiakin tuotteita, vaikkapa sushia, ostereita ja kuningasravun jalkoja.

_dsc1832.jpg

Prisman ruokakauppa verkossa avattiin samaan aikaan myymälän kanssa, ja heti ensimmäisenä päivänä saatiin Kauppakassin noutopisteeseen ilahduttavan paljon liikennettä. Tässä Kauppakassin porukka pakkaa asiakkaan autoon päivän suurinta tilausta.

_dsc1859.jpg

Seppälän Prisman jo eläkkeelle siirtyneet seniorit olivat mukana avajaisissa jakamassa asiakkaille ruusuja ja keräämässä heiltä ensituntemuksia uudesta myymälästä.

– Paljon on tykätty ja kehuttu. Jotkut ovat vähän kyllä tuskastuneet tungoksesta, Tarmo Moisio ja Marjatta Varvikko kuvailivat.

_dsc1866.jpg

Lasten puuhapaikka sai välittömästi vakiasiakkaita.

_dsc1317.jpg

Paistopisteellä henkilökunnalla riitti kiirettä karjalanpiirakoiden paistossa. Näitä edullisia Moilasen piirakoita myytiin vanhasta Prismasta parikymmentätuhatta viikossa. Pysyykö määrä samana vai kasvaako uudessa Prismassa, jää nähtäväksi.

_dsc1359.jpg

Tällaista salaattibaaria ei Suomen kaupoissa ole aiemmin nähty.

_dsc1918.jpg

Äänekoskella Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopistossa kaupan alaa opiskelevat Hanna Tuohimetsä, Elisa Kinnunen, Sanna Mäkelä ja Sonja Salokivi tulivat tutustumaan uuteen Prismaan oppimismielessä.

– Olemme tehneet koulussa myymäläsuunnitelmia, joten kiinnosti nähdä, miltä ihan uusi Prisma näyttää. Hienosti on tavarat laitettu esille.

Tutustumiskierros päätettiin uudessa ravintolamaailmassa.

– Viihtyisä paikka ja hyvää ruokaa, nelikko kommentoi.

Kristiina Tammitie
Jyväskyläläinen vapaa toimittaja kirjoitti mm. Keskimaan juhlavuoden aikana 100 tarinaa Keskimaasta. Keskimaan ajankohtaisia juttuja löydät blogin lisäksi Sinun Etusi -lehdestä ja Keskimaan henkilöstölehdestä.