1,2 miljoonaa kuppia kahvia

Käyttäjän Kristiina Tammitie kuva
  • ABC:n kahvikassa

Keskimaa avasi Keski-Suomen ensimmäisen ABC-liikennemyymälän Jyväskylän Keljonkankaalle huhtikuussa 2000. Avautuessaan se oli Suomen 9. ABC-liikennemyymälä. Samanaikaisesti se oli vasta toinen yksikkö, joka oli remontoinnin sijasta alun alkaen rakennettu ABC:ksi.

Alkuvaiheessa Keljonkankaalle tuotiin Keski-Euroopasta tuttu toimintatapa, jossa asioidaan monessa eri pisteessä ja maksetaan yhteen kassaan. Asiakkailta opittiin kuitenkin nopeasti, että se ei toimi Suomessa, jossa asiakas odottaa parempaa järjestystä: pitää olla selvää, mistä aloitetaan, miten edetään ja kuka on kulloinkin vuorossa. Muutoksia Keljonkankaalla tehtiinkin jo suht pian avauksen jälkeen.

2000-luvulla ABC-ketju kasvoi vauhdilla sekä Keski-Suomessa että koko maassa.

Huhtikuussa 2003 avajaisia vietettiin Vaajakoskella. Esimmäistä kertaa koko S-ryhmän historiassa SOK:n pääjohtaja oli mukana liikennemyymälän avajaistilaisuudessa, kun Kari Neilimo saapui Kanavuoreen leikkaamaan ABC:n avausnauhan.

Seuraavana vuonna ketju kasvoi huimaa vauhtia: koko maassa ABC-avajaisia vietettiin vuoden aikana 21 kertaa. Vuoden viimeinen avaus tapahtui valtavan asiakasryntäyksen merkeissä Viitasaarella uudenvuoden aattona.

– Asiakkaita alkoi virrata sisään heti, kun ovet saatiin avattua. Liikennemyymäläkauppa oli vielä tuolloin nuorta ja nopeassa kasvussa. Meille tuli vastaan muutama palveluhaaste. Kassoja piti lisätä ja noutopöydästä piti tehdä kaksipuoleinen, kun läpäisykyky ei riittänyt. Saimme tärkeää oppia asioinnin sujuvuuteen liittyvistä asioista, Keskimaan ABC-toimialaa johtava Heikki Tervanen kuvailee Keskimaan satavuotishistoriakirjassa.

Keuruun Shell uudistettiin ABC:ksi vuoden 2006 alkupuolella. Esson korvanneen Hirvaskankaan ABC:n avajaisia juhlittiin äitienpäivänä 2007. Vuoden 2009 alussa oli vuorossa Palokka. Keski-Suomessa viimeisin ABC-avaus tapahtui Joutsassa Oravakivensalmella kesäkuussa 2013.

Tätä nykyä Keskimaalla on kaikkiaan siis seitsemän ABC-liikennemyymälää, joissa on vuosittain miljoonia asiakastapahtumia. Yksinomaan kahvia Keskimaan Apseissa juodaan vuoden mittaan 1,2 miljoonaa kupillista.

Myös ulkona syömisen ABC:t ovat arkipäiväistäneet.

– Noutopöydän myötä eat all you can -syöminen, eli syö niin paljon kuin jaksat, mahdollistui muuallakin kuin ruotsinlaivoilla. Alussa meno oli aika hurjaa. Kun omalla rahalla maksettiin, ruokaa otettiin enemmän kuin jaksettiin syödä. Tänä päivänä kulutustavat ovat erilaisia: noutopöydästä otetaan itselle maistuvaa ruokaa, ja vain sopivia määriä, Tervanen kuvailee. 

Kristiina Tammitie
Jyväskyläläinen vapaa toimittaja kirjoitti mm. Keskimaan juhlavuoden aikana 100 tarinaa Keskimaasta. Keskimaan ajankohtaisia juttuja löydät blogin lisäksi Sinun Etusi -lehdestä ja Keskimaan henkilöstölehdestä.