Ravintola n:o 1, 2, 3…

Käyttäjän Kristiina Tammitie kuva

Keskimaan ravintolatoiminta viettää ensi vuonna 80-vuotisjuhlia.

Keskimaan ensimmäinen ravintola, jonka nimi oli kuvaavasti Ravintola n:o 1, avattiin osuuskaupan päätoimipaikan sivurakennuksessa vuonna 1936. Hyvän maineen saanut ravintola oli korkeatasoinen: palveluihin kuului  muun muassa oikeus väkevien alkoholijuomien anniskeluun.

Ravintola n:o 2 perustettiin Tikkakoskelle kolme vuotta myöhemmin.  Ensimmäisen luokan ravintolan kanssa samanaikaisesti avattiin ruokala, jonka palvelut suunnattiin erityisesti Ab Tikkakoski Oy:n alati kasvavalle työntekijäjoukolle. Tehtaalla oli ryhdytty pestaamaan uutta väkeä talvisodan puhjettua kuumeisesti, sillä aseita ja ammuksia tehtiin yötä päivää. Ravintolan yhteyteen perustettiin myös tilava myymälä, josta tuli alusta lähtien Keskimaan suurin sivumyymälä.

Keskimaan Ravintola n:o 3 avattiin vuonna 1940 palvelemaan Rautpohjan tykkitehtaan väkeä Syrjälän kaupunginosaan, silloisen Valtakadun eli nykyisen  Voionmaankadun varteen. Myöhemmin Mörssärinä kuuluisaksi tullut ravintola sijoittui rakennuksen keskikerrokseen. Alakertaan avattiin maito-, ruoka- ja sekatavaramyymälä – samassa paikassa palvelee nykyisin Syrjälän Sale. Rakennuksen ylimmässä kerroksessa oli asuinhuoneistoja ravintola- ja myymälähenkilökunnalle.

Ravintola n:o 4 sai paikakseen vuonna 1942 Jyskänvuoren tehdasalueen, johon avattiin samanaikaisesti myös myymälä.

Ase- ja ammustuotannon työntekijöitä palvelemaan perustettiin sotavuosina vielä yksi työmaaruokala Seppälänkankaalle. Puolustuslaitoksen varikkoalueen ympärille syntyi tilapäisluonteista asutusta, jota ruokala ensisijaisesti palveli.

Sotien jälkeen työmaaruokaloita avattiin edelleen. Ne elivät suurten rakennustyömaiden ja metsä- ja uittotöiden muutosten tahdissa, jääden lyhytikäisiksi.

Uusien ravintoloiden perustamisesta keskusteltiin aika ajoin. Niiden kannattavuutta epäiltiin. Osa luottamushenkilöistä suhtautui myös ravintolatoimintaan kielteisesti periaatteellisista syistä

Käyttäjän Kristiina Tammitie kuva
Kristiina Tammitie
Jyväskyläläinen vapaa toimittaja kirjoitti mm. Keskimaan juhlavuoden aikana 100 tarinaa Keskimaasta. Keskimaan ajankohtaisia juttuja löydät blogin lisäksi Sinun Etusi -lehdestä ja Keskimaan henkilöstölehdestä.