Ruokakaupan markkinajohtaja 20 vuotta

Käyttäjän Kristiina Tammitie kuva
  • Eija Rossi hedelmäosastolla vuonna 1985

Keskimaa on ollut Keski-Suomessa päivittäistavarakaupan markkinajohtaja 20 vuotta. Historiallinen markkinaosuuden ykköspaikan valloitus tapahtui vuonna 1995, kun Keskimaa ohitti myyntiluvuillaan K-ryhmän Keski-Suomessa.

Keskimaan myynti kasvoi vuoden 1995 aikana peräti 7 %, mikä nosti markkinaosuuden yli 34 prosenttiin. Kasvu oli erityisen merkittävä siksi, että samana vuonna elintarvikkeiden hinnat laskivat Kuluttajatutkimuksen selvityksen mukaan EU:n jäsenyyden seurauksena koko maassa noin 11 prosenttia. Keskimaassa ruoka halpeni keskimääräistä enemmän eli 13,1 prosenttia.

Markkinajohtajuuden valloituksessa merkittävä rooli oli Seppälän ja Keljon Prismoilla, joissa kauppa kävi ennätystahtia. Keskimaassa vielä suuremmaksi valtiksi arvioitiin sitoutunut asiakaskunta. Keskimaalla oli tuolloin 42 000 jäsentä eli omistajaa, mikä oli lähes 40 % toimialueen kotitalouksista.  

20 vuoden aikana Keskimaan on entisestään vahvistanut päivittäistavarakaupan markkinaosuuttaan. Nykyisin noin 50 % keskisuomalaisten ruokahuollosta on Keskimaan vastuulla vähittäiskaupassa. Omistajamäärässä rikkoutuu näinä aikoina 120 000 rajapyykki, mikä on noin 82 % Keski-Suomen kotitalouksista. 

Kristiina Tammitie
Jyväskyläläinen vapaa toimittaja kirjoitti mm. Keskimaan juhlavuoden aikana 100 tarinaa Keskimaasta. Keskimaan ajankohtaisia juttuja löydät blogin lisäksi Sinun Etusi -lehdestä ja Keskimaan henkilöstölehdestä.