Suovanlahti etunenässä Viitasaarella

Käyttäjän Kristiina Tammitie kuva
  • Viitasaaren uusi osuuskauppa

Viitasaarella osuuskauppatoiminta sai alkunsa Suovanlahdelta. Keitelepohjan kyläkulmalla oli jo aiemmin viritelty hanketta, samoin kirkonkylällä, mutta toteutukseen asti ehtivät ensimmäisinä suovanlahtiset vuonna 1916. Eipä tosin sekään yritys ehtinyt pitkäikäiseksi: toiminta hiipui viiden vuoden kuluttua, keskeiseinä syynä huonosti kaupaksi käynyt varastotavara sekä kalliilla hinnalla tehdyt jauho-, sokeri- ja kahviostot. Kun myyntiä jouduttiin tekemään tappiolla, koitti loppu muutamassa vuodessa.

Vuonna 1922 polkaistiin pystyyn kirkonkylään Viitasaaren Uusi Osuusliike, joka piti itseään Suovanlahden Osuuskaupan perinteen jatkajana. Suovanlahden entinen päämyymälä muutettiin sivumyymäläksi. Vanhan osuuskaupan perua olivat myös Kymönkosken, Ilmolahden ja Huopanan myymälät. Vuosikymmenen aikana avattiin kyläkaupat myös Pasalaan, Keitelepohjaan, Niinilahteen ja Vuorilahteen, ennen sotia vielä Kumpumäkeen, Pihtiputaan kirkonkylään, Haaralaan ja Haapaniemeen.

Viitasaaren Uusi Osuusliike vaihtoi vuonna 1947 nimensä Osuusliike Sisämaaksi ja vuonna 1967 Osuuskauppa Sisämaaksi.

Sisämaan myynnistä merkittävä osa kertyi maa- ja metsätaloudesta. Maaseudun rakennemuutos ja väestökato vaikuttivat siksi voimakkaasti jäsenkuntaan ja kaupan arkeen. Heikoimmat kyläkaupat joutuivat lakkautuslistalle.

Sisämaassa maakunnallisen osuuskaupan perustaminen nähtiin 1980-luvun alkuvuosina välttämättömäksi. Päätös synnytti paljon keskustelua, mutta ratkaisu nähtiin joka tapauksessa oikeaksi. Sisämaan liiketoiminta siirtyi osaksi Keskimaata vuoden 1984 alussa. 

Sisämaan hallintoneuvoston puheenjohtajana toiminut Eero Hautsalo muisteli tilannetta parikymmentä vuotta myöhemmin:

– Myymälöitä oli jouduttu sulkemaan ja taloustilanne oli heikko, kuten kaikissa muissakin maakunnan osuuskaupoissa lukuun ottamatta pelastavana enkelinä toiminutta Keskimaata. Paljon käytiin kylillä keskusteluja, mutta kun päätökset oli sitten tehty ja uusi aika alkoi, puheet laantuivat. Ihmiset näkivät, että Keskimaa alkoi investoida palveluihin voimakkaasti. Toinen vaihtoehto oli se, että kohta ei olisi ollut osuuskauppaa Viitasaarellakaan ollenkaan.

Vuoteen 2001 asti Keskimaa tarjosi päivittäis- ja käyttötavarakaupan palveluja Sisämaalta perityssä kiinteistössä. Lokakuussa 2001 Viitasaarella päästiin juhlimaan uuden, liki tuplasti aiempaa suuremman myymälän avausta nelostien tuntumassa. Viimeisin remontti S-marketissa toteutettiin vuoden 2012 alkupuolella, jolloin merkittävin uudistus oli palvelutiskin avaaminen.

Vuoden 2004 lopussa, uudenvuoden aattona, nelostien toiselle puolelle avattiin ABC Viitasaari, josta muodostui nopeasti paikkakuntalaisten oma kokoontumis- ja kohtaamispaikka, uuden ajan kylätalo. ABC:n avaamisen jälkeen monet asiakkaat totesivat syöneensä ravintolassa useammin kuin ikänään aiemmin.

Käyttäjän Kristiina Tammitie kuva
Kristiina Tammitie
Jyväskyläläinen vapaa toimittaja kirjoitti mm. Keskimaan juhlavuoden aikana 100 tarinaa Keskimaasta. Keskimaan ajankohtaisia juttuja löydät blogin lisäksi Sinun Etusi -lehdestä ja Keskimaan henkilöstölehdestä.