Hei me promoillaan!

Käyttäjän Kristiina Tammitie kuva
  • – Tapahtumien promoaminen on todella kivaa, Riikka ja Sanna hehkuttivat Kemujen merkeissä.

Osuuskauppa tarjoaa työntekijöilleen vaihtelevia työtehtäviä. Hyvä esimerkki on vaikkapa Keskimaan promotiimi, joka jakaa tietoa ja aktivoi asiakkaita erilaisissa tapahtumissa.

Keskimaan promotyöntekijät valittiin tehtävään talon sisältä viime keväänä. Valinnoissa painotettiin muun muassa myyntihenkisyyttä, sosiaalisia taitoja, iloisuutta ja heittäytymiskykyä.

– Meillä on ympäri vuoden tarvetta promotyöntekijöille erilaisten tapahtumien, avausten tai muun asiakkaiden aktivoinnin yhteydessä. Tähän saakka promoihin on käytetty pääasiassa ulkopuolista työvoimaa, mutta nyt promotiimin kautta saadaan tarjottua lisää työtä ja monipuolisia tehtäviä omalle väellä, mainososaston tiiminvetäjä Satu Koski perustelee tiimin perustamista.

Promotyöntekijät ovat kesän ja syksyn mittaan kohdanneet asiakkaita Jyväskylän kävelykadulla, ammattikorkeakoululla, Keskimaan ravintoloissa ja kaupoissa sekä erilaisissa tapahtumissa. Promoamisen teemoja ovat olleet muun muassa kesän Sunset Park- ja Kemut-festarit, S-mobiili, Keskimaan omistajuus sekä Mestarin Herkun uutiskirje.

Tuttu kaveri, uusi paikka

Joskus tehdään töitä yksin, toisiaan taas pareittain. Jari ja Pedro Prismassa Kemujen merkeissä.

Joskus tehdään töitä yksin, toisinaan taas pareittain. Jari ja Pedro Prismassa Kemujen merkeissä.

Keskimaan promotiimiin kuuluvat Jari Nevalainen Kodin Terrasta, Pedro Kantalainen ja Henriikka Hakkarainen Seppälän Prismasta, Riikka Alaraasakka S-market Kolmikulmasta sekä Sanna Kujala Toivakan Salesta.

– Saa jutustella mukavia ihmisten kanssa. Mitä enemmän osaamistaan kehittää ja antaa itsestään, sitä enemmän myös saa. On hienoa, että Keskimaalla on tarjolla monenlaisia työtehtäviä. Asiakkaatkin tykkäävät, kun tapaavat tutun kaverin odottamattomassa ympäristössä, Jari kuvailee.

Sannaakin kiinnostaa kaikki ihmisten parissa tekeminen ja monessa mukana oleminen.

– Halusin myös haastaa itseäni heittäytymällä vähän epämukavuusalueen puolelle, hän myöntää.

Haastavaa hyvän mielen hommaa

Proamisen mukavuudesta promotyöntekijät ovat yksimielisesti samaa mieltä. Se tuo tervetullutta vaihtelua työpäiviin, antaen samalla mahdollisuuksia uuden oppimiseen ja moniosaajataitojen kartuttamiseen.  

– Promotyö on hyvän mielen hommaa, joka tarjoaa mukavaa vastapainoa ja muuttuvia olosuhteita. Pääsee kehittämään omia myyntitaitojaan ja oppimaan markkinointia, Riikka perustelee. 

Onnistuminen riippuu yllättävän paljon ympäristöstä. Pedro ja Riikka myöntävät, että välillä on eteen tullut haastaviakin tilanteita.

– Ihmisten vastaanottavaisuus vaihtelee, eikä heidän mielenkiintonsa herättäminen ole aina helppoa. Ei  olisi uskonut, että onnistuminen riippuu niin paljon ympäristöstä, he pohtivat.

Onpa promoamisen aihe mikä hyvänsä, ihmisten kanssa puhuminen on helpointa, kun asiasta on itsellä omakohtaista kokemusta.

– On myös tärkeää virittää itsensä tietynlaiseen innostumisen tilaan, Sanna lisää.

Rennolla fiiliksellä

– Promoaminen on mukavaa vaihtelua, Seppälän Prisman Kauppakassissa päätyötään tekevä Henriikka kiittelee.

– Promoaminen on mukavaa vaihtelua, Seppälän Prisman Kauppakassissa päätyötään tekevä Henriikka kiittelee. 

Uuden oppimista ja omien taitojen kartuttamisesta korostaa myös Henriikka.

– Ensimmäinen promotehtävä jännitti kovasti, mutta nopeasti löysin sopivan tavan ottaa huumorin kautta ja avoimesti kontaktia ihmisiin. Työ on helppoa, jos on oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Esimerkiksi tapahtumissa ihmiset ovat rennolla fiiliksellä ja vastaanottavaisella tuulella.

Kategoria: 
Kristiina Tammitie
Jyväskyläläinen vapaa toimittaja kirjoitti mm. Keskimaan juhlavuoden aikana 100 tarinaa Keskimaasta. Keskimaan ajankohtaisia juttuja löydät blogin lisäksi Sinun Etusi -lehdestä ja Keskimaan henkilöstölehdestä.