Otetaan rennosti kesällä

Käyttäjän Tommi Viitanen kuva
  • Otetaan rennosti kesällä

Kesään kuuluu olennaisesti lomailu ja huoleton oleilu harrastusten parissa. Meillä Prismassa arki rullaa tavalliseen tapaan: hyllytämme tavaroita ja palvelemme asiakkaita parhaamme mukaan. Toki meilläkin on meneillään henkilökunnan kesälomakausi ja kesälomittajat hoitavat osin vakituisen porukan hommia. Mutta kaikilla on mahdollisuus lomaan.

Lomalla korostuu hetkessä elämisen tärkeys: ollaan tässä ja nyt, eikä mietitä huomisen murheita. On ensiarvoisen tärkeää, että lomalla palaudutaan ja rikotaan arjen rutiineja. Aivan kuten kilpaurheilussakin tarvitaan kovan harjoittelun vastapainoksi lepoa ja palauttavia harjoituksia, pätee sama myös työelämässä. Aina ei voi olla kilpailukausi päällä.

Lomaan kannattaisi sisällyttää myös hetkiä, jolloin ei tee yhtikäs mitään. Sen sijaan, että olisit koko ajan keskittyneenä omaan alaasi, jätä aikaa oleiluun ja omille harrastuksillesi. Muista olla hyvä itsellesi. Sen sijaan, että olisit koko ajan kriittinen omaan tekemiseesi, harjoita myötätuntoa. Aivosi tarvitsevat lepoa oppiakseen uusia asioita. Muista myös myötätunto toisia kohtaan. Sen sijaan, että olisit kiinnostunut vain itsestäsi, ole kiinnostunut myös muista: ystävistäsi ja Sinulle tärkeistä ihmisistä muita lähimmäisiä unohtamatta. Muista, että myönteisen ajattelun voima on merkittävä: Kun arvioimme stressaavia tilanteita joustavammin, rauhallisemmin ja myönteisemmin, parannamme omaa hyvinvointiamme.

Haluan toivottaa Sinulle koko henkilökuntamme puolesta erinomaisen rentouttavaa kesää!

Kohtaamisiin Keljon ja Palokan Prismoissa,
Tommi Viitanen
Prismajohtaja
#keskimaanprismat

Kategoria: 
Tommi Viitanen
Kirjoittaja on Prisma Keljon ja Prisma Palokan johtaja.