Uutta oppimassa

Käyttäjän Tommi Viitanen kuva
  • Uutta oppimassa

Uuden asian opettelu on mahtava juttu. Tiedämme tunteen, kun lapsi ottaa ensi askeleensa. Voi sitä osaamisen riemua! Tuon saman tunteen kokeminen aikuisena voi tuntua ihan yhtä mahtavalta. Onnistuminen tuntuu hyvältä, kun jokin aikaisemmin mahdottomalta tuntuva onkin yhtäkkiä mahdollista.

Me olimme kokemassa näitä fiiliksiä Keljon ja Palokan Prismojen vuorovastaavien kanssa tällä viikolla, kun olimme kouluttautumassa uuteen hommaan. Oli upea nähdä motivoituneita ihmisiä, jotka kokivat ryhmässä uusia oivalluksia.

Meillä vuorovastaavan tehtävään kuuluu muiden tsemppaaminen ja työn ohjaaminen iltavuoron aikana. On tärkeää huolehtia asiakaspalvelun tasosta koko ajan. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että meillä on myyjiä siellä missä kulloinkin tarvitaan: kohentamassa hedelmä- ja vihannesosastoa, myymässä jalkineita vaatepuolella tai auttamassa ruuhkanpurussa kassaosastolla. Tärkeästä tehtävästä on siis kyse.

Uuden oppiminen ja kehittyminen liittyy vahvasti kyvykkyyden kokemiseen. On todella motivoivaa saada kehittää itseään ja omia taitojaan. Kyvykkyyden tunteen kokemiseen liittyy vahvasti myös työstä saatu palaute. Palautteen antaminen ja vastaanottaminen on keskeinen juttu myös vuorovastaavan hommassa. Puhuimme koulutuksessa paljon siitä, millä tavalla sekä positiivista että rakentavaa palautetta kannattaa työkaverille antaa ja miksi se on tärkeää. Saimme aikaan huikeita oivalluksia!

Palautteeseen kuuluu olennaisesti myös jokin päämäärä, johon omaa toimintaa voi peilata. Meille tämä päämäärä on huippukunnossa oleva myymälä, jossa tuotesaatavuus ja -laatu ovat kohdallaan, eikä kassalla tarvitse turhia jonotella. Kun asiakaslupauksemme toteutuu, olemme onnistuneet. Tätä tavoittelemme joka päivä.

Kohtaamisiin Keljon ja Palokan Prismoissa,

Tommi Viitanen
Prismajohtaja
#keskimaanprismat

Kategoria: 
Tommi Viitanen
Kirjoittaja on Prisma Keljon ja Prisma Palokan johtaja.