Anna Hänninen

Käyttäjän Anna Hänninen kuva
Anna Hänninen
Bio: 
Anna Hänninen työskentelee Mestarin Kukka&Kioskissa saatavuusvastaavana. Hän on puutarhuri koulutukseltaan ja ollut kukkakauppa-alalla yli 9 vuoden ajan. Harrastuksena oman puutarhan hoitaminen ja ammatissa tykkää erityisesti siitä, että saa olla luova.

Julkaisut

Kesäkukka-ajan päättyessä on kiva somistella terassia, kodin sisäänkäyntiä ja vaikkapa portinpieltä esimerkiksi syysistutuksilla, lyhdyillä ja kransseilla.

Istutuksissa kannattaa käyttää kasveja, jotka kestävät viilenevää ilmaa ja jopa pientä pakkastakin kun ne karaistuvat. Näitä on runsaasti tarjolla kukkakaupassa ja puutarhamyymälässä alkusyksystä ja syksyn mittaan, joten varmasti löytyy jokaiseen tyyliin ja makuun. Myös havukasvit sopivat erinomaisesti syksyn istutuksiin ja voivat riittävän isossa ruukussa myös hyvällä tuurilla talvehtiakin.

Orkidea on helppohoitoinen kasvi, kun vaan pitää huolen riittävästä valosta ja ilmankosteudesta.

Orkidea viihtyy valoisassa, muttei paahteisessa paikassa. Se ei siedä vetoa eikä kylmää.

Orkideaa on hyvä kastella kerta viikkoon upotuskastelulla. Kasvi upotetaan huoneenlämpöiseen veteen noin puoleksi tunniksi ja tämän jälkeen ylimääräinen vesi valutetaan pois. Kastelun yhteydessä kerran kuussa (kevät-kesäaikaan) veteen sekoitetaan orkidealle tarkoitettua lannoitetta.

Kukkalähetys on kiva tapa muistaa tai muuten vaan yllättää, jos et itse pääse paikanpäälle.

Täällä Jyväskylän alueella meidän kautta voidaan toimittaa kukat saman päivän aikana, jos teet tilauksesi 14.00 mennessä.

Jos saaja asuu kauempana Suomessa tai jopa ulkomailla, laitamme tilauksen Interfloran välityksellä.

Kukkalähetystä tehdessäsi tarvitset mukaan vastaanottajan tarkan osoitteen ja puhelinnumeron. Tietysti olisi hyvä myös miettiä etukäteen viestiä sekä kukkasia, joita haluaisit lähettää.

Kun valitset kukkia aurinkoisen paikan istutukseen, on huomioitava kasvien ominaisuudet. Kaikki kasvit eivät siedä jatkuvaa auringon paahdetta.

Meiltä usein kysytään kukkavinkkejä aurinkoiselle parvekkeelle ja terassille, joten tässä muutama vinkki kukista ja myös siitä, mitä kannattaa huomioida astiaa ja kasvualustaa valitessa.

- Ruukun tai istutusalustan pitää olla riittävän iso, jotta multa ei kuivu kovin nopeasti

- Mullan pinnan kattaminen esimerkiksi soralla,koristekivillä tai -katteella pidättää kosteutta