Tommi Viitanen

Käyttäjän Tommi Viitanen kuva
Tommi Viitanen
Bio: 
Kirjoittaja on Prisma Keljon ja Prisma Palokan johtaja.

Julkaisut

Kiireen tunne on tänä päivänä monelle arkipäivää. Pitäisi saada enemmän aikaan vähemmässä ajassa, tehdä montaa asiaa samanaikaisesti. Tavoitteet ovat yhä korkeammalla ja ainoa keino selviytyä on kiristää tahtia sen enempää ajattelematta? Elämme kiireistä elämäämme niin, että emme kiinnitä huomiota siihen, mistä päivittäiset hetkemme ja kokemuksemme muodostuvat. On siirrytty automaattiohjaukselle.

Olemme viime viikkojen aikana kokoontuneet pienissä ryhmissä koko henkilökunnan palaverien merkeissä. Kokoontumisten teemana ja tarkoituksena on ollut yhteisen maiseman muodostaminen meidän tavoitteista ja toimintatavoistamme. Mutta millaisista asioista toimiva työyhteisö onkaan tehty?

Kuulaat syyspäivät ja kirkkaan punaiset marjat pihlajissa tuovat mieleen tarinan ketusta ja pihlajanmarjoista: Kettu löysi pihlajapuun, ja halusi syödä marjoja. Se yritti napata niitä puusta, mutta ne olivat liian korkealla. Jonkin aikaa turhaan yritettyään kettu totesi: ”Ne ovat kuitenkin happamia”, ja lähti murheissaan pois. Tarinan opetus liittyy pohjimmiltaan arvoihin ja ihmiskäsitykseen.

Tämän päivän sanomalehdessä oli mielenkiintoinen artikkeli myönteisen palautteen merkityksestä kasvatustyössä. Jutussa puhuttiin vahvuuskasvatuksesta, joka perustuu siihen, että kaikilta löytyy vahvuuksia, joiden varaan palautteenantoa kannattaa rakentaa.

Lapsiperheen arki on usein kiireistä: Aamulla on aikainen herätys ja aamutoimien jälkeen ampaistaan vauhdilla töihin. Perheen pienemmät viedään matkalla päiväkotiin tai hoitoon isompien kiiruhtaessa kouluun. Illalla sitten käydään kaupassa koko perheen voimin, jotta päästään nauttimaan päivällistä. Mutta kauppareissu nälkäisten lasten kanssa voi joskus tuntua hieman työläältä. Pientä levottomuutta havaittavissa perheen pienimmillä? Saattaa kuulostaa tutulta?