Osuuskauppa Keskimaan Kauppa-apu käynnistyi neljällä paikkakunnalla 8.4.2020. Ruokaostokset on mahdollista tilata joko verkkosivuilla tai puhelimessa asioimalla. “Usealle tämä puhelu on päivän ainoa sosiaalinen kontakti”, puhelintilauspalvelusta vastaava Heidi Turunen toteaa.

Äänekosken, Saarijärven, Keuruun ja Jämsän S-marketeissa käynnistetty palvelu on osoittautunut erinomaiseksi avuksi paikkakunnilla asuville COVID-19-viruksen riskiryhmiin kuuluville henkilöille.

Keuruun S-marketin apulaismyymäläpäällikkö Kristiina Anttila toteaa, että myymälään oli tullut jo maaliskuun aikana kyselyitä ostosten keräilystä asiakkaille ja kotiinkuljetusmahdollisuuksista.

– Esimerkiksi omaiset kysyivät palvelua ikäihmisten puolesta. Kun saimme päätöksen palveluun lähtemisestä, meillä oli viikko aikaa hankkia kuljetuskumppani, maksupäätteet ja myymäläapulaisia, opetella uuden järjestelmän käyttö sekä raivata myymälän takatiloihin tilaa kerätyille ostoksille esimerkiksi kylmiöihin, Anttila kertoo.

Kauppa-apu-palvelu toimii kuten ruoan verkkokauppa, eli tuotteiden keräily ostoskoriin tapahtuu myymäläkohtaisesti S-ryhmän ruokakauppojen foodie.fi-verkkopalvelun kautta. Tuotekeräilyn jälkeen ostoslista lähetetään toimipaikkoihin sähköpostitse Kauppa-apu-palvelun lomakkeelle liitettynä tai puhelinpalvelua hyödyntäen. Puhelintilauspalvelussa asiakaspalvelijat tekevät ruokatilauksen puhelimessa asiakkaan puolesta ja sopivat tuotteiden toimituksesta tai noudosta. Tuotteet maksetaan noudettaessa tai ostosten kotiintoimituksen yhteydessä.

– Täällä kaupalla viemme ostokset asiakkaalle parkkipaikalle autoon. Asiakkaiden päällimmäisin tunne on kiitollisuus, kun kauppaan tuleminen voi olla riskiryhmäläisille iso pelko. Tämä ostosten noutamisen hetkikin pyritään pitämään mahdollisimman lyhyenä kontaktina: ostosten tuojalla on mukanaan maksupääte, johon maksukortti syötetään. Yhtenä maksuvaihtoehtona on myös laskutustilin perustaminen.

Keuruun S-marketilla on kuljetuskumppaninaan paikallinen QPM Kuljetus Oy. Anttilan mukaan kuljettaja Tommi Neijonen on myös saanut ainoastaan positiivista palautetta toimittaessaan kaupan tuotteet kotiovelle.

– Olemme valmistautuneet keräys- ja kuljetuskapasiteetin nostamiseen. Vakituisen 22 henkilön lisäksi meillä on keräilyapuna kaksi henkilöä yökerho Brasta ja kaksi ABC-asemilta. Keuruulla on paljon ikäihmisiä ja toivomme, että he malttaisivat olla kotona pysyäkseen terveenä ja löytäisivät Kauppa-apu-palvelun, Anttila kertoo.

Kolmehenkinen tiimi ottaa tilauksia vastaan puhelimitse

Heidi Turusen päätyö on toimia Kirkkopuiston Rosson ravintolapäällikkönä.

– Viitisen vuotta sitten työskentelin Sokos Hotellin myyntipalvelussa, eli tällaisesta puhelimessa tapahtuvasta palvelemisesta oli jo kokemusta. Kun Rosso monen muun ravintolan tapaan suljettiin, olin innokas ryhtymään auttamaan millä tavalla tahansa, Turunen taustoittaa.

Kauppa-apu-palvelun puhelinnumeroon vastaa tällä hetkellä Turusen lisäksi kaksi kollegaa Jyväskylän Sokos Hotellien myyntipalvelusta.

– Tehtävämme on joko ottaa vastaan asiakkaan tilaus puhelimessa tai tukea ruokatilauksen tekemistä netin kautta. Meille saapuvat puhelut ovat hyvin erilaisia, suurin osa niistä on sydämellisiä ja kiitosta pursuavia.

– Usealle tämä puhelu on päivän ainoa sosiaalinen kontakti ja välillä tuntuu, kuin puhelimen päässä olisivat isovanhempani. Siinä samalla kun kysellään, toivooko asiakas maidokseen Kotimaista, Arlaa vai Valiota, voidaan kevyesti rupatella muitakin kuulumisia.

 

Keskimaan Kauppa-apu-palvelu

  • Kauppa-apu toimii siten, että asiakas tekee tilauksen joko netissä tai puhelimessa.
  • Nettiosoite lomakkeineen ja ohjeineen löytyy täältä: https://sinunetusi.fi/kauppa-apu/
  • Asiakkaan valitsemat tuotteet kerätään toimipaikassa valmiiksi kasseihin ja ne noudetaan tai toimitetaan sovittuna ajankohtana.
  • Tilauksen viimeistelyn yhteydessä pääset valitsemaan noudon tai toimituksen aikataulun. Aika on mahdollista varata jokaisena arkipäivänä joko kello 13 tai kello 16. Tilauksesi on noudettavissa myymälästä 3 tunnin ajan sovitusta noutoajankohdasta. Myös toimitus tapahtuu 3 tunnin sisällä valitusta ajasta.
  • Puhelinpalvelu auttaa tilausten tekemisessä ma-pe klo 8-18. Puhelinpalvelun numero on 0100 4044 (0,76€/min + pvm).

Laskutustili yli 70-vuotiaille – mistä on kysymys?

  • Koronatilanteen myötä Osuuskauppa Keskimaa päätti avata yli 70-vuotiaille laskutustiliasiakkuuksia vuoden 2020 loppuun saakka, jotta riskiryhmien ruokahuolto pyritään varmistamaan.
  • Laskutustilin kautta tuotteita ja ruokaa voi tilata sähköpostitse tai puhelimitse ja lasku lähetetään kotiosoitteeseen kuukausittain.
  • Laskutustilihakemus tulee täyttää, allekirjoittaa ja palauttaa henkilökohtaisesti, jotta hakijan henkilöllisyys voidaan todentaa. Tämän ensimmäisen kerran jälkeen asiointia ei enää vaadita. Hakemuksia löytyy Keskimaan ruokakaupoista (Prismat, S-marketit, Salet ja ABC-Marketit) paperisina.
  • Laskutustilihakemus löytyy sähköisenä tulostusta varten tästä linkistä.
  • Myönteisen päätöksen jälkeen toimipaikka avaa asiakkuuden ja ilmoittaa siitä suoraan asiakkaalle joko puhelimitse tai sähköpostitse.
Katja Ruokamo

Kirjoittaja Katja Ruokamo

Lisää kirjoittajalta Katja Ruokamo