Keskimaa avasi vuoden 2004 viimeisenä päivänä Viitasaarelle ABC-liikennemyymälän, joka raivasi polkua uusiutuvien energioiden käytölle liikerakentamisessa. Vastaavissa mittasuhteissa ei Suomessa oltu aiemmin hyödynnetty uusiutuvia energiamuotoja.

Maalämmöstä, auringosta, tuulesta ja biomassasta energiansa saavan ABC:n ympäristöteknisten ratkaisujen toteuttamisessa Keskimaan kanssa yhteistyössä toimivat Jyväskylän yliopisto, Viitasaaren kaupunki sekä kauppa- ja teollisuusministeriö.

Jyväskylän yliopistossa oli 2000-luvun alussa käynnistetty uusiutuvan energian koulutus- ja tutkimusohjelma. ABC Viitasaaren liittäminen sen osaksi sai alkunsa yliopiston edustajien esitellessä hanketta Viitasaaren kaupunginvaltuustolle. Tuolloin viitasaarelainen Aila Liimatainen oivalsi, että suunnitteilla oleva uusi liikennemyymälä sopisi mainiosti ohjelmaan, jota kaupunki oli muutenkin päättänyt tukea.

ABC:stä yliopisto sai tutkimuslaboratorion, jossa voitiin seurata uusiutuvan energian tuotantoa ja käyttöä reaaliajassa sekä tallentaa tietoa tutkijoiden ja opinnäytetöiden käyttöön.

ABC Viitasaaren päälämmönlähteeksi valittiin lämpöpumppu, jota varten Keitele-järveen upotettiin putkistoa yhteensä 7 kilometriä. Lisäksi polttonestekatoksen päälle sijoitettiin aurinkolämpökeräimet ja terassin katto katettiin aurinkokennoilla. Kokonaisuutta täydensi tuuliturbiini.

Edelläkävijyys huomioitiin myös Suomen Luonnonsuojeluliitossa, joka myönsi vuoden 2004 ympäristöpalkinnon Jyväskylän yliopiston uusiutuvan energian ohjelmalle ja sille työlle, jota oli tehty kotimaiseen, uusiutuvaan energiaan liittyvän osaamisen ja yleisen tietoisuuden kasvattamisen hyväksi.

Kristiina Tammitie

Kirjoittaja Kristiina Tammitie

Lisää kirjoittajalta Kristiina Tammitie