Meistä jokainen lienee kuullut kommentteja ABC-liikennemyymälöiden samankaltaisuudesta. Totta onkin, että ABC:llä toistuvat tietyt asiat. Ne voivat tuntua yllätyksettömiltä, mutta toisaalta asiakas myös tietää, mitä saa.
Vaan eipä tuo samanlaisuus aina pidä paikkaansa. Keskimaassa löytyy tästä pari oivallista esimerkkiä.
Ensimmäisen irtioton Keskimaa teki Joutsassa vuonna 2013. Huvilamainen, järven rantaan rakennettu ABC ihastutti sekä paikallista väkeä että ohikulkijoita avautumisensa jälkeen – ja edelleen ABC:lle poikkeaa tasaiseen tahtiin ensikertalaisia asiakkaita, jotka hämmästelevät paikan erilaisuutta.
Asiakastyytyväisyystutkimuksessa Joutsa on koko ketjun kärjessä. Omaleimaisuus näkyy sekä rakennuksessa että tuotteissa. Ketjun hyvän perustuotteistuksen rinnalla on tarjolla omia ruoka-annoksia ja kahvilatuotteita, joissa korostuvat paikalliset raaka-aineet ja tuotteet. Lisäksi ABC:llä järjestestetään vuoden mittaan erilaisia tapahtumia, muun muassa lauantaitansseja ja markkinoita, joilla ilahdutetaan lähiseudun asukkaita.
Joutsassa saatujen hyvien kokemusten innoittamana Keskimaa uudisti vuosi sitten ABC Keljonkankaan samassa hengessä. Keljonkankaan ”city-ABC” näyttää hyvin erilaiselta kuin Joutsan sisaryksikkö, saati perinteisemmät ABC-liikennemyymälät. Keljonkankaalla Apsin omaleimaisuutta korostavat oman keittiön tekeminen, paikalliset annokset, bistrohenkinen ravintolamiljöö sekä erilaiset tapahtumat.
Keskimaan tuoreimmat ABC-evoluutioversiot ovat osoittaneet, että ketjutoiminnan edut ja omaleimainen erilaisuus on mahdollista yhdistää onnistuneesti.
Viimeisimmät kommentit