Osuuskauppa Keskimaan juuret juontuvat vuoteen 1915, mutta osuuskauppafuusioiden kautta tarina kulkee vieläkin kauemmas vuosisadan alkuun. Vuonna 1904 toimintansa aloittivat Haapamäen, Multian sekä Luhangan ja Putkilahden osuuskaupat. Sittemmin ne sulautuivat suurempiin naapuriosuuskauppoihin ja edelleen Keskimaahan. Suomen itsenäistymisen vuosikymmenellä Keski-Suomessa perustettiin osuuskauppa lähes jokaiseen kuntaan, suurempiin pitäjiin useampiakin. Perustamiskokouksia järjestettiin muun muassa Laukaassa, Muuramessa, Keuruulla, Joutsassa, Karstulassa, Saarijärvellä, Jämsässä ja Viitasaarella.

Osuuskauppa-aate levisi kansalaissodan vuosikymmenellä kulovalkean tavoin. Osuuskaupassa jäsenet varmistivat tarvitsemiensa tavaroiden ja palvelujen saannin. Päätöksentekokin saatiin omiin käsiin ja tulos päästiin käyttämään oman pitäjän, kaupan ja kotien parhaaksi.

Kristiina Tammitie

Kirjoittaja Kristiina Tammitie

Lisää kirjoittajalta Kristiina Tammitie