Suvi Hämäläinen, Anne Sainio ja Anne Timonen asettautuivat kuvaan vasta maalattuun tuulikaappiin uusien liukuovien eteen.
– Asiakkaat ovat olleet näistä todella innoissaan.
Hankasalmen Salea puolisen vuotta päälliköinyt Anne Sainio kehuu vuolaasti työryhmäänsä. Hän kertoo saaneensa ensimmäisessä päällikköpaikassaan henkilökunnalta kaiken mahdollisen tuen ja avun.
– Tämä on hyvä paikka opetella päällikkötaitoja. Olen oppinut tältä porukalta todella paljon. He ovat osaavia oman alansa ammattilaisia, ovat tehneet pitkään yhdessä töitä, tuntevat hyvin toisensa ja toistensa työtavat ja pelaavat saumattomasti yhteen. Ryhmähenki on hyvä ja kannustava. Kaikki ovat kiinnostuneita työstään ja vastaanottavaisia uusille asioille, Anne Sainio kiittelee työryhmäänsä.
Esimiestyössä haastellisinta ei Annelle olekaan ollut ihmisten johtaminen, vaan oman ajankäytön hallinta.
– Olen vahvasti sitoutunut työhön. En oikein malta lähteä pois, vaikka pitäisi olla jo muualla. Herkästi ajattelen, että ehdin vielä tehdä tuon, tuon ja tuon asian, ja sitten onkin kiire, hän tunnustaa.
Jokaisella omat vahvuudet
Syksyn ja talven aikaan Sale työllistää päällikön lisäksi viisi vakituista työntekijää.
– Kieltämättä meillä on päällikkö vaihtunut aika tiuhaan tahtiin, mutta työntekijät ovat pysyneet samoina vuosikausia, Anne Timonen ja Suvi Hämäläinen hymyilevät.
Suvi sanoo, että työryhmässä jokaisella on omat vahvuutensa.
– Esimerkiksi Anne on supernopea hyllyttäjä ja minä osaan katsoa myymälää sillä silmällä, että se on houkuttelevan näköinen.
Suvin ja Annen on helppo listata työn parhaimmat puolet.
– Asiakkaat ovat mukavia ja monet hyvinkin tuttuja, kun suurin osa meistä asuu tässä samalla kylällä. Hyvää on myös työn monipuolisuus ja riittävä fyysisyys, kun hyllyttäessä saa aamu- ja iltajumpat samalla.
Loistava kesä
Tänä vuonna myyntiä on kertynyt Hankasalmen Salessa jopa odotukset ylittyen. Sale on nykyään taajaman ainoa ruokakauppa.
– Olemme saaneet paljon uusia asiakkaita, jotka ovat alkaneet käydä meillä ihan säännöllisesti. Kesä sujui jopa loistavasti, naiset kertovat.
Asiakastyytyväisyyttä pitävät yllä paitsi mukava henkilökunta, myös hyvät valikoimat ja saatavuus.
– Joku asiakas sanoi, että meillä on hänelle parempi valikoima kuin Palokan Prismassa, naiset nauravat.
Sainion Anne korostaa, että asiakkaiden tuotetoiveisiin reagoidaan herkästi.
– Ainakin kokeiluun otetaan kaikki mahdolliset toivotut tuotteet.
Viimeisimmät kommentit